Kruunuhaan sos.dem.yhdistyksen kokousaiheena 14.5.2013 Kirjalla oli metropoli. Aiheesta alusti maaneuvos Jussi-Pekka Alanen, jolla on laaja kokemus alalta ensin virkamiehenä ja sitten selvitysmiehenä. Alasen sanoma hyvin lyhyesti oli se, että 1,38 miljoonaa ihmistä asuu alueella, jota voidaan kutsua metropoliksi. Tällä alueella on 14 kuntaa. Suurin ongelma on kokonaisuuden hallinta, koska sitä ei ole tällä hetkellä kenelläkään. Merkittävät asiat ovat työvoiman saanti alueelle (tarve 150 000 lähivuosina) ja viime kädessä asumisen järjestely. Seuraavassa Jussi-Pekka Alasen laatima tiivistelmä esityksestä:
===========================================================================
14.5.2013 Jussi-Pekka Alanen, Kruununhaan sosialidemokraatit
Metropoli on kokonaisuus, joka on saatava hallintaan
Kilpailukyky syntyy yhteisestä tahdosta ja päätöksentekokyvystä – mutta missä?
Helsingin seutu on erityiskysymys. Sen haasteet kiteytyvät käsitteeseen kokonaisuuden hallinta, ei kuntarakenne. Seudun kuntien yhteistyöstä on puhuttu vuosikymmenet. Metropolipolitiikka oli näkyvästi Vanhasen hallituksen ohjelmassa ja sitä koskeva selonteko oli eduskunnan käsiteltävänä 5.11.2010. Keväällä 2011 metropoli sivuutettiin Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa lauseella: ”Tarve metropolialuetta koskevalle erilliselle laille selvitetään.” Vuotta myöhemmin hallitus linjasi painostuksen jälkeen hankkeen, että alueella tarvitaan ”sekä kuntarakenteen muutoksia että jonkin tyyppistä metropolihallintoa”. Samalla asetettiin 3.7.2012 metropolialuetta koskeva esiselvitys. Sen alustavat ehdotukset julkistettiin 11.1.2013. Sen jälkeen ne ovat olleet laajalla lausuntokierroksella, josta ne ovat palaavat lähiaikoina ministeriöön ja odottavat jatkopäätöksiä. Sote- uudistus nousi vahvasti kuntarakenneratkaisujen rinnalle tai jopa edelle. Niiden osalta ollaan ratkaisujen kynnyksellä. Metropolilinjat ovat edelleenkin täysin avoimina. Viimeisin esitys on ollut kymmenen kehyskunnan yhdistymiskaavailu, jolla ainakin saataisiin hanke lykätyksi tulevaisuuteen yli vaalien. Tätä taktiikkaa on alueella sovellettu jo pitkää.
Viime kesän toimeksiannossa sotkettiin tietoisesti kuntarakennemalli ja metropoli, vaikka niiden perusteet ovat täysin erilaiset. Selvitysryhmä teki silti asiallista työtä. Tuloksena oli kolme vaihtoehtoa: a) metropolimalli, b) kuntajakouudistukset ja Helsingin liitto sekä c) kaksi suurkuntaa ja sopimusyhteistyö. Kokonaisuudesta tässä ikuisuus prosessissa ei vastaa kukaan. Hirttäytyminen metropolialueella väkilukuihin ja toimialareviireihin estävät alueellisen päätöksenteon yritykset.
Kuntaliitokset eivät sellaisenaan ole metropolialueen ja sen asukkaiden ongelmien tai palvelupohjan ratkaisu. Kokonaisuus on ensin saatava hallintaan. Kuntarakenteen korjauksilla voidaan sitten täydentää ja parantaa seudun rakenteen toimivuutta. Pienillä kuntaliitoksilla ei ole rakenteellista merkitystä
Tausta: Vuoden 1946 suuren kuntaliitoksen jälkeen Helsingin väestö on kasvanut yli 950 000 hengellä (> 1,38 milj.) ja levinnyt (14) kunnan alueelle ilman yhteisiä tavoitteita ja ohjausta. Yhtenäisen asuin- ja työpaikka-alueen sisäinen ongelma on itsekkyys ja oman edun tavoittelu. Kokonaisuudesta ja yhteisestä edusta ei puhu kukaan. Tämän yli on päästävä, mutta ilman, että kunnalliselta itsehallinnolta ja asukkaiden vaikuttamiselta viedään pohja. Lähidemokratian paras lähtökohta metropolialueella ovat nykyiset kunnat, mutta rajat madaltuneina. Kehityksen pahin este on täydellinen kykenemättömyys tehdä koko seutua sitovia yhteisiä päätöksiä. Eikä siihen edes ole mitään yhteistä forumia. Kehyskunnat (yli 310 000 as.) ovat kiinteä osa tätä kokonaisuutta. Ongelmana ovat suuret epäluulot ja luottamuksen puute Helsingin ja kehyskuntien välillä. Tästä on pakko päästä yli.
Asuminen ja osaavan työvoiman saatavuus ovat Helsingin seudun kilpailukyvyn ja palveluiden turvaamisen suurin uhka.
Asumiskustannusten suuri ero kakkoskaupunkeihin verrattuna, yhdistettynä alimitoitettuun ja koordinoimattomaan asuntotuotantoon, syö seudun vetovoimaisuutta. Asuntopolitiikka on jo pitkään ollut tehotonta näpertelyä. Sen sisällössä on huikea mittakaava virhe, vaikka viime vuosi olikin 2000 luvun paras (11 500) ja silti alhainen. Työvoiman luontaisen tarjonnan vähetessä maahanmuuttajien rooli kasvaa. Heidän määränsä odotetaan nousevan vuoteen 2030 mennessä 150 000 hengellä 250 000:en (luvuista käydään keskustelua, mutta mieluummin kasvavaan suuntaan). Ongelma ratkaistaan vain seudun yhteisillä päätöksillä. Asiasta ei uskalleta edes puhua.
Metropolikaavan kehittäminen on tärkeä askel. Sillä voidaan vähentää byrokratiaa (kaksi tasoa) ja nopeuttaa prosesseja. Se on välttämätön tekijä asumisen ja maankäytön hallitsemiselle. Sen tukena on oltava sitova lainsäädäntö ja päätösten toimeenpanon takaavat sanktiot.
Syrjäytymistä ja eriytymistä koskevia vakavia uhkia ratkaistaan vain yhteisellä päätöksenteolla, ei kyläpolitikoinnilla. Nämä kaikki vaikuttavat suoraan hyvinvointipalveluiden sisältöön.
Metropolin tehtävät ja toiminta muodostuvat niistä koko aluetta ja sen väestöä koskevista sekä toimintoja yhdistävistä tekijöistä, joilla on kokonaisuuden hallinnan ja keskinäisen yhdenvertaisuuden kannalta merkittävä painoarvo. Niitä ei voi mitata vain asukaslukumittareilla tai yksinkertaistetuilla taloudellisilla arvioilla. Tahtotilan merkitys on ratkaiseva. Seudullisten liikennehankkeiden kokoaminen metropolin alaisuuteen samoin kuin sosiaalisen asuntotuotannon aktivoiminen metropolin osaksi ovat lähtökohtaisesti oikeita tavoitteita, mutta tuloksen ratkaisee toteutuksen sitovuus ja tehokkuus sekä kattavuus.
Esiselvityksen vaihtoehdoista vain vahva metropolihallinto, joka rakentuu lakisääteisen sitovan päätöksenteon (metropolivaltuuston) varaan, takaa kokonaisuuden hallinnan. Esitetytkuntarakennetta koskevat vaihtoehdot ovat vailla toteuttamispohjaa niin kauan kuin kokonaisuus puuttuu, Metropoli on kuvattu selvityksessä monipuolisesti ja realistisesti. Suurten kaupunkien johdolla on tärkeä (vaikea) rooli. Herätystä tarvitaan erityisesti seudun poliitikoilta, vai odotetaanko, että ratkaisut tehdään Jyväskylässä, Porissa, Savonlinnassa tai Turussa. Julkinen keskustelu on edelleen sekavaa. Ajatelkaa, että vuoteen 2030 on yhtä pitkä kuin vuoteen 2000 taustalla. Missä ovat suunnitelmat ja kaavat sekä tuottajat 200 000 lisäihmisen asuttamiselle. Naapuri kunnissa? Entä sitten, jos mitään ei tehdä? Onhan maailman kaupungit täynnä slummeja ja raja-aitoja. Tukholma jo on varoittava esimerkki. Helsingiltä se vie kilpailukyvyn.
Ilman eduskunnan myötävaikutusta ei metropolin kilpailukykyä ja menestystä voida turvata. Vaikeaa on kuitenkin toimia, jos alueen omat edustajat ovat täysin passiivisia.