Hyvinkäällä kaksi perhettä, monta ystävää ja kokonainen pesäpallojoukkue surevat nuoria ihmisiä, joiden elämä päättyi yhden nuoren ihmisen ampumiin luoteihin. 23-vuotias poliisi taistelee elämästään Töölön sairaalan teho-osastolla saman tragedian uhrina. Ampujan vanhemmat mitä ilmeisimmin syyttelevät itseään tapahtuneesta, koska teot tehtiin perheen omilla aseilla. Ja sitten muualla Suomessa 52-vuotias mies tappoi 6-vuotiaan lapsensa äidin – sitähän ei lueta perhesurmaksi, koska lapsi oli paikalla ja jäi henkiin elääkseen loppuelämänsä trauman kanssa.
Ihminen ja kumppaninsa rotta ovat kaksi evoluution menestystarinaa, joille yhteistä ovat aggressiivisuus, yhteinen elinpiiri ja vahva lisääntyminen. Kumpikin käy lajikumppaninsa kimppuun kokiessaan tilanteen omalta kannaltaan niin vaativan. Nurkkaan ajettuna taisteleva rotta on käsite itsepuolustuksen rajuudesta. Ihminen on kehittänyt itselleen välineitä ja pystyy monmutkaisessa mielessään motivoimaan itsensä järjettömiin hirmutekoihin myös silloin, kun primitiivinen itsepuolustuksen tarve ei sitä vaadi. Emme pysty lopettamaan väkivaltaohjelmia suoltavaa ylikansallista viihdetuotantoa, joka tarjoaa malleja tuhotekoihin. Harvaan asutussa korpimaassa emme myöskään pysty lopettamaan metsästystä ja keräämään aseita pankkiholviin. Mutta pystymme välittämään toisistamme ja lopettamaan pelottelun, alistamisen ja nolaamisen kulttuurin, äänestämään heikoimman lenkin mukaan joukkoon. Vai pystymmekö? Asenteiden muuttaminen on hidasta.